Site navigation

Breadcrumb

käyttäjän Saija blogi

Hurjaa kuinka aika kuluu...

Tajusin juuri kuinka aika on kulunut. Vuosi sitten olin vielä täysin ymmälläni kaikesta yliopistoon liittyvästä, mutta nyt tuntuu kuin olisin ollut täällä jo vuosia.

Olen siis ollut jo vuoden verran TKK.lla ja nyt aloitin opiskelut myös Helsingin yliopistolla. Tunnen itseni usein vanhaksi, kun ihmiset kyselevät asioita ymmällään. :)

Hiljaa lunta satelee...

Mutta silti tuntuu hieman kiireiseltä. Lomalla istuskelen, mutta hommia riittää. Välillä pohdin onko tullut otettua ensi vuodeks liikaa hommia. Tämä päiväkin oli hyvä esimerkki. Aluksi ei tuntunut olevan mitään tekemistä, mutta nyt tuntuu että olis vielä vaikka kuinka paljon hommia ja pari tapaamistakin.
Pitäisi oikeasti olla vanhempien luona koiran seurana huomenna päivällä, mutta täytyy katsoa miten aamulla pääsen sinne asti, kun busseja kulkee vain tietyin väliajoin.
Onneksi lumi piristää! :)

Valinnan vaikeus... (Yliopistopaikan valinta)

Empä ollut ajatellut, että valinnan vaikeus voisi sittenkin tulla. Pääsiin kaikkiin hakukohteisiini ja nyt pitäisikin päättää sitten minne menen. Olin laskenut sen varaan etten pääse välttämättä minnekään, mutta nyt ongelma lieneekin näin päin.

Ylioppilaslakki päässä!

Eli oon ollut nyt sitten ylioppilas perjantaista 30.05.08 lähtien.
Pääsykokeet ohi.
Kesämmällä edessä juhlat, töitä ja huomenna matka Puolaan äidin kanssa!
Ihana ja kaunis kesä meneillään.
Siis nauttikaamme siitä! ;)

Pääsykokeen aikaa... Ylioppilaslakin taikaa...

Nyt sitten pääsykokeet jatkuvat taas huomenna maanantaina viikonlopun tauon jälkeen.
Perjantaina kävin ensimmäistä kertaa kokeilemassa ja huomenna sitten näen jälleen millaisia muut pääsykokeet ovat ja kokeilen sitten tietysti omaakin pääsemistäni. Torstaihin asti käyn pääsykokeissa. Perjantaina sitten lakkiaiset ja yo-lakki päähän. Elikkäs ylioppilaaksi valmistun!!!! :)

Lähdemme äidin kanssa pariksi ekaksi viikoksi Puolaan. Lakkiasjuhlani pidetään

Kouluhommia... :) - Ja tulevaisuuden suunnitelmia...

Tässä nyt on aika lailla kouluhommia. Kurssit pitäisi parsia kokoon ja ootella, joskos YTL lähettäisi lakkituloksia.
Sitten pitäisi miettiä myös tulevaisuutta. Haluanko lähteä mitä opiskelemaan jne. Pääkaupunkiseutu on aluetoiveena, mutta kuinka hyvin se toteutuu onkin eri juttu.

Ylioppilaskirjoitukset meneillään - pitävät kiireisinä. :)

Viime viikon maanantaina kävin uusimassa äidinkielen esseen. Totesin, että menee kuitenkin huonosti ja päätin sitten yrittää kirjoittaa novellin. Ihan kohtuullisesti se menikin, vaikka sen jälkeen kyllä keksin sitten aivan mahtavan käänteen tarinan loppuun, mutta eipä se sitten enää mitään auttanut. Kuitenkin se oli kivaa käydä kirjoittamassa.

Viime keskiviikkona kävin pitkän matikan uusinnasta. Tein tyhmiä virheitä, kuten

Ylppärit alkaneet...!

Huomenna lyhyen enkun kuullut mulla. Ruotsia on tullut paljonkin kuunneltua tässä lähiaikoina...on pitänyt niin kiirettä ettei tännekään ole "kerennyt" kirjoittelemaan. Eikä ole sitten muistanut, kun aikaa on. No, paljon tässä on tullut tehtyä.

26.01.08 Helsingin Sanomissa oli mun kirjoittama kolumni heijastimien käytöstä. (http://www.hs.fi/arkisto/haku?free=saija+AND+simola&date=20080112)

Puheviestintää ja kuntotestailua...

Tiistai-iltana olin mantsankokeessa. Sen jälkeen sitten aloin jännittämään seuraavan päivän (keskiviikon) koettelemusta: Puheviestinnän päättökoetta. Kokeessa testattiin niin ryhmäviestinnällisiä taitoja, kuin puheenpitämistäkin...Se oli aika jännittävää, vaikka yleensä esiintyminen ei minua millään tavalla jännitä.

Tänään taas oli kuntotesti. Se oli itse asiassa aika mukavaa. Yllätyin itsekin kuinka rappeutuneesta kunnostani huolimatta minulla on suhteellisen hyvä yleiskunto. Yllätin itseni hyppäämällä 5-loikkaa hyvin ja miksen myöskin 8-kuljetustakin...prosentuaalisesti ainakin sain ihan kivat lukemat.

Kuntotesti sai myös innostumaan minut vähän ehkä lisää treenaamaan. En ole aina mikään täydellisyydentavoittelija, mutta parempaan pystyy tällaisissa asioissa helposti vähän palauttelemalla vanhoja taitoja takaisin. :)

Ai niin, tosiaan

Synttäripäiväni!

Jeps! Tänään on syntymäpäiväni. Olen alkanut vasta nyt päästä tunnelmaan. Vietettiin koulussa kavereiden kanssa porukalla niitä eilen, kun oli 5.llä muullakin syntymäpäivät tässä näin, tai olleet jo oikeastaan muilla, mutta kuitenkin. Tänään on tullut epätavallisen paljon tekstareita, puheluita, galtsukommentteja (tuntemattomiltakin) ja tietty Facebookiin juttuja...

Niin...tosiaan sinnekin sitten menin...vaikka edelleen minulla on tiettyjä mielipiteitä sitä vastaan olemassa. On tullut kelailtua maailmaa.
Nyt voisi tässä valittaa, siitä huolimatta että syntymäpäivät ovat juhlimisen arvoinen tapahtuma, että nyt ikäni on huono. Ei enää lastenlippuja useisiin paikkoihín,

Kokoa sisältö

Yhteistyössä