Site navigation

Breadcrumb

käyttäjän Satu blogi

Hei taas pitkästä aikaa!

Koulu- ja kiltahommat ovat vieneet aikaani tänä vuonna niin lahjakkaasti, että blogin kirjoittaminen on päässyt unohtumaan. Mutta nyt palasin Dinanetin pariin!

21.09.2007: Melkein kuukausi koulua takana

Kesätyöni loppuivat 31.08. ja heti seuraavana päivänä aloitin uutena pestinä fuksien tuutoroinnin. Olen siis hiihdellyt syyskuun ensimmäisestä päivästä asti yliopiston käytävillä kaitsemassa uusia tutalaisia, vaikka omat opintoni alkoivatkin kunnolla vasta viime viikolla.

Keskiviikko 20.06.2007: Miten nyt on jo juhannus?

Alkukesäni on mennyt vauhdilla. Havahduin vasta tällä viikolla huomaamaan, että perjantaina juhlitaan juhannusta. Työt ovat vieneet aika lahjakkaasti aikaani, sillä olen tehnyt välillä myös extrapitkiä päiviä ja ensimmäiseen jaksoon tuotantopuolella mahtui yö- ja iltaviikot.

Perjantai 25.05.2007: Eka työviikko takana

Aloitin labran ja tuotantopuolen välillä vuorottelevan kesätyöni laboratoriotöillä. Niitä on nyt ensimmäiset kaksi viikkoa, sitten käyn kaksi viikkoa tuotannossa, sitten taas kahdeksi viikoksi laboratorioon…niin se pääsääntöisesti menee.

Sunnuntai 20.5.2007: Kesätyöpaikka varmistui!

Nyt ei voisi mennä paremmin: kevään viimeinen tentti oli perjantaina ja aiemmin viikolla kävin työhaastattelussa, jonka lopuksi lyötiin kättä päälle kesätyöpaikasta. Aloitan huomenna kaapelifirma Draka NK Cablesilla työt, jotka jatkuvat aina 31.8. asti. Olen puolet kesästä testauslaboratoriossa ja puolet kaapelituotannossa.

Maanantai 2.4.2007: Nyt on jo Valewappu!

Vappuun, teekkareiden suurimpaan juhlaan, on tasan kuukausi aikaa. Meidän kiltamme Optiem sekä Ympäristönrakentajakilta järjestävät yhteistuumin perinteiset Valewappu-pirskeet ylihuomenna Gigglin Marlinissa. Valewappu on lähtölaukaus Wappuaaton odotukseen: teekkarin on syytä testata kisakuntoaan hyvissä ajoin, ettei itse Wappuaatto lopu lyhyeen.

Kokoa sisältö

Yhteistyössä