Site navigation
Breadcrumb
käyttäjän Liisa blogi
19.04.2007
19. Huhtikuu 2007 - 19:38 — LiisaKevät alkaa lähestyä loppua ja vappuun on enää reilu viikko. Teekkareilla vapun vietto alkaa kyllä jo ensi torstaina kirkkovenesouduilla, mutta saa nähdä, miten aktiivisesti jaksan vielä osallistua vapun rientoihin...
13.04.2007
13. Huhtikuu 2007 - 14:35 — LiisaTämä viikko oli vähän tynkäviikko; vain tiistaista torstaihin. Tiistaina oli kuusi tuntia luentoja. Keskiviikkona oli MPT:stä tuntitentti. Onneksi olin ehtinyt edellisenä iltana tekemään siitä kotitehtävän, koska juuri sellainen tehtävä oli tuntitentissä. Eli tuntitentti meni ihan hyvin. Keskiviikkona oli lisäksi luentoja kolme tuntia.
03.04.2007
3. Huhtikuu 2007 - 15:42 — LiisaNyt kun on taas täytynyt opetella opiskeluun ja melko aikaisiin aamuherätyksiin, niin olen ollut hyvin väsynyt iltapäivisin. Melkein joka päivä onkin tullut otettua päiväunet. Eilen oli kyllä pitkä päivä; 09-17 ja vielä viisi tuntia samaa aihetta putkeen. Onneksi aihe on mielenkiintoinen ja luennoitsijakin osaa kertoa asian kiinnostavasti.
27.3.2007
27. Maaliskuu 2007 - 22:02 — LiisaEilen alkoi kevään viimeinen periodi (lukuvuosi on siis jaettu kuuteen noin 6 viikkoa kestävään periodiin, joissa on omat lukujärjestyksensä). Edellisessä periodissa minulla ei ollut montaa kurssia ja luentoja oli hyvin vähän. Olen nyt ollut töissä yliopiston kuitu- ja partikkelitekniikan laboratoriossa tutkijaharjoittelijana. Viime periodissa olin suurimmaksi osaksi töissä tai lomailin. :) Nyt sitten eilen alkoi kevään loppurutistus eli viimeiset uudet kurssit.