Site navigation

Breadcrumb

Blogit

Keskiviikko 20.06.2007: Miten nyt on jo juhannus?

Alkukesäni on mennyt vauhdilla. Havahduin vasta tällä viikolla huomaamaan, että perjantaina juhlitaan juhannusta. Työt ovat vieneet aika lahjakkaasti aikaani, sillä olen tehnyt välillä myös extrapitkiä päiviä ja ensimmäiseen jaksoon tuotantopuolella mahtui yö- ja iltaviikot.

Juhannuksena töissä!

Töitä on tullut tehtyä jo kuukausi. En tosiaan voi hirveästi töistäni kertoa, koska me olemme tehneet salassapitosopimuksen. Työ on mukavaa ja mielenkiintoista, vaikka onkin liukuhihna työtä. Itse pidän erityisesti siitä, että saa nähdä sen miten niitä käytännön töitä tehdään.

16.6.2007 "Kesäloma"

Tänään oli kesätentti. Enpä tiedä olenko mihinkään aikaisempaan tenttiin mennyt noin vähällä lukemisella. Meni aika lailla tärppimiseksi eli edellisten tenttien perusteella luin, mutta tentti meni silti ihan mukavasti: jokaiseen viiteen kysymykseen osasin jotain vastata. Että eiköhän se ainakin läpi mennyt.

25.5.2007 Kevään tentit ohi

Työt yliopistolla alkaa olla päätöksessä eli massat on saatu tehtyä ja nyt pitäisi sitten siirtyä Kemiralle labraan valkaisemaan niitä. Tällä viikolla olin vielä maanantain yliopistolla pakkaamassa massaa pakkaseen ja keskiviikkona oli koeajopäivä, jossa olin mukana näytteenotossa. Torstaina olin Kemiran järjestämässä työturvallisuuskorttikoulutuksessa.

Perjantai 25.05.2007: Eka työviikko takana

Aloitin labran ja tuotantopuolen välillä vuorottelevan kesätyöni laboratoriotöillä. Niitä on nyt ensimmäiset kaksi viikkoa, sitten käyn kaksi viikkoa tuotannossa, sitten taas kahdeksi viikoksi laboratorioon…niin se pääsääntöisesti menee.

22.5.2007 Kesätyöt alkoi

Olen nyt ollut jo pari päivää kesätöissä Salon Nokian tehtaalla. Työ on ollut todella mielenkiintoista. En voi kertoa juuri mitään työstäni sillä meillä on kovat salassapitovelvollisuudet. Sen verran voin kertoa että olen puhelintuotannossa.

Sunnuntai 20.5.2007: Kesätyöpaikka varmistui!

Nyt ei voisi mennä paremmin: kevään viimeinen tentti oli perjantaina ja aiemmin viikolla kävin työhaastattelussa, jonka lopuksi lyötiin kättä päälle kesätyöpaikasta. Aloitan huomenna kaapelifirma Draka NK Cablesilla työt, jotka jatkuvat aina 31.8. asti. Olen puolet kesästä testauslaboratoriossa ja puolet kaapelituotannossa.

18.05.2007 Töitä ja tenttejä

Nyt olen ehtinyt olla jo kaksi viikkoa töissä. On ollut tosi mielenkiintoista, vaihtelevaa ja mukavaa. :) Ehdin olla kaksi päivää Kemiralla, jossa sain hoidettua kuntoon kaikki käytännön asiat; työpiste, avaimet, kulkuluvat, turvallisuuskoulutus, jne. Sain myös artikkeleita luettavaksi, mutta en ole niihin ehtinyt vielä paneutumaan kunnolla. Tiistaina tein myös muutaman paperiarkin.

Wappu tuli juhlittua =)

Wappu tuli juhlittua ja nyt pitää alkaa valmistautumaan kesätöihin, jotka alkavat 17.5. Olen menossa Salon Nokian tehtaalle kesätöihin. Sinne pitää tietysti muuttaa ja se on varmasti se raskain puoli. Lähdimme perjantaina viemään tavaroita sinne. Kämppä oli kamalassa siivossa. Sellaista voi odottaa, jos ei pääse katsomaan asuntoa mihin kesäksi muuttaa.

Kokoa sisältö

Yhteistyössä