Site navigation

Breadcrumb

Blogit

06.05.2007 Kesätyöt alkaa

Vappu oli ja meni. Aika rauhallinen Vappu oli; grillailua ja vähän munkkia ja simaa. :P

Tällä viikolla oli vielä jopa muutama luento, joten tuli vielä yliopistolla käytyä. Perjantaina kävin myös tentissä. Nyt olisi toukokuussa enään kaksi tenttiä ja ajattelin mennä kesäkuussa myös yhteen kesätenttiin.

26.04.2007 Loppu lähenee!

Loppu todellakin lähenee!

19.04.2007

Kevät alkaa lähestyä loppua ja vappuun on enää reilu viikko. Teekkareilla vapun vietto alkaa kyllä jo ensi torstaina kirkkovenesouduilla, mutta saa nähdä, miten aktiivisesti jaksan vielä osallistua vapun rientoihin...

13.04.2007

Tämä viikko oli vähän tynkäviikko; vain tiistaista torstaihin. Tiistaina oli kuusi tuntia luentoja. Keskiviikkona oli MPT:stä tuntitentti. Onneksi olin ehtinyt edellisenä iltana tekemään siitä kotitehtävän, koska juuri sellainen tehtävä oli tuntitentissä. Eli tuntitentti meni ihan hyvin. Keskiviikkona oli lisäksi luentoja kolme tuntia.

03.04.2007

Nyt kun on taas täytynyt opetella opiskeluun ja melko aikaisiin aamuherätyksiin, niin olen ollut hyvin väsynyt iltapäivisin. Melkein joka päivä onkin tullut otettua päiväunet. Eilen oli kyllä pitkä päivä; 09-17 ja vielä viisi tuntia samaa aihetta putkeen. Onneksi aihe on mielenkiintoinen ja luennoitsijakin osaa kertoa asian kiinnostavasti.

Maanantai 2.4.2007: Nyt on jo Valewappu!

Vappuun, teekkareiden suurimpaan juhlaan, on tasan kuukausi aikaa. Meidän kiltamme Optiem sekä Ympäristönrakentajakilta järjestävät yhteistuumin perinteiset Valewappu-pirskeet ylihuomenna Gigglin Marlinissa. Valewappu on lähtölaukaus Wappuaaton odotukseen: teekkarin on syytä testata kisakuntoaan hyvissä ajoin, ettei itse Wappuaatto lopu lyhyeen.

27.3.2007

Eilen alkoi kevään viimeinen periodi (lukuvuosi on siis jaettu kuuteen noin 6 viikkoa kestävään periodiin, joissa on omat lukujärjestyksensä). Edellisessä periodissa minulla ei ollut montaa kurssia ja luentoja oli hyvin vähän. Olen nyt ollut töissä yliopiston kuitu- ja partikkelitekniikan laboratoriossa tutkijaharjoittelijana. Viime periodissa olin suurimmaksi osaksi töissä tai lomailin. :) Nyt sitten eilen alkoi kevään loppurutistus eli viimeiset uudet kurssit.

Kokoa sisältö

Yhteistyössä