Site navigation

Breadcrumb

Oulun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan vuoden 2007 paperivalinnassa hyväksytyistä uusista DI-opiskelijoista 23 % tyttöjä

 

Yliopistot ottavat opiskelijoiksi osan opiskelijoista myös paperivalinnalla eli todistuspisteiden perusteella. Oulun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan hyväksyttiin tämän kevään paperivalinnassa kaikkiaan 182 uutta opiskelijaa, joista 42 on tyttöjä. Tyttöjen osuus paperivalinnassa hyväksytyistä on siten 23 %.

http://dinanet.fi/files/3.jpgKevään 2007 paperivalinnassa oli mukana syksyllä 2006 ja keväällä 2007 tutkintonsa valmiiksi saaneita ylioppilaita ja RP-tutkinnon suorittaneita, jotka ovat suorittaneet hyväksyttävästi pitkän matematiikan ylioppilaskokeen.

Tyttöjen osuudet vaihtelevat koulutusohjelmittain kolmesta 63 %: iin.

Kaikkein eniten tyttöjä hyväksyttiin paperivalinnassa ympäristötekniikan koulutusohjelmaan ja vastaavasti kaikkein vähiten naisia valittiin tietotekniikan koulutusohjelmaan.

Paperivalinnan tulokset eivät toki kerro, kuinka moni hyväksytyistä todellisuudessa ottaa opiskelupaikan vastaan, mutta antanevat suuntaa uusien opiskelijoiden sukupuolijakaumasta eri koulutusaloilla.

DInaNET seuraa tilannetta ja raportoi tilastoista kaikkien Oulun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan hakeneiden, hyväksyttyjen ja opiskelupaikan vastaanottaneiden osalta kesän aikana.

Lähde: DIA-yhteisvalintaopas 2007

http://dinanet.fi/files/1.jpg

 

http://dinanet.fi/files/2.jpg

 

http://dinanet.fi/files/titeinfo.jpg

 

Osio:
Opiskelijaksi

Yhteistyössä