Site navigation
Breadcrumb
21.06.2007 Juhannus
Onneksi nyt oli lyhyempi viikko. Tuntui nimittäin viime viikonloppu niin lyhyeltä, kun ole lauantaina tentti. Lisäksi olen tällä viikolla tehnyt aika kovasti töitä ja iltaisin ollut aika väsynyt. Nytkin otin pienet päiväunet.
Edelleen olen nyt jatkanut labratöitä. Maanantaina vielä olisi Kemiralla labra-juttuja ja sitten tiistaina mennään taas yliopistolle tekemään uutta massa. Siinä meneekin loppuviikko.
Juhannuksen vietän ihan täällä Oulussa, koska meille tulee vieraita. Kaupunki-juhannus on kyllä vähän tympeä, mutta ihan mukava viikonloppu on tiedossa. Lisäksi seuraavana viikonloppuna vietämme "jälki-juhannusta" eli lähdemme vanhempieni mökille. Ihana päästä saunomaan ja uimaan! Olen saanut tehtyä sen verran tunteja sisään, että pidän silloinkin pidemmän viikonlopun.
Nyt pitää mennä vähän siivoilemaan ja sitten juhannuksen viettoon!
Aurinkoista ja mukavaa juhannusta kaikille! :)