Site navigation

Breadcrumb

Valinnan vaikeus... (Yliopistopaikan valinta)

Empä ollut ajatellut, että valinnan vaikeus voisi sittenkin tulla. Pääsiin kaikkiin hakukohteisiini ja nyt pitäisikin päättää sitten minne menen. Olin laskenut sen varaan etten pääse välttämättä minnekään, mutta nyt ongelma lieneekin näin päin. Ikuisesti ei voi jahkailla, jotten menetä kaikkia paikkojani ja jokaista taas en voi tällä kertaa valita, joten täytyy miettiä 1/3.sta.

Hankalaa tämäkin. Harmittaa toki monien ystävieni puolesta, joita ei tällä kertaa onni suosinut. Harmittaa, että tämäkin on tavallaan niin tuuri peliä. Tähän vaikuttaa se, kuinka muut hakevat minnekin, minkä tasoiset hakevat minnekin ja mikä osa-alue sattuu osumaan kokeeseen, ja onko se sitten oma vahvuus vai ei...
Ja harmi ettei paikkoja voi antaa kavereille.

Olen miettinyt kaikkien vaihtoehtojeni järkevyyttä. Mikä kiinnostaa, onko työllisyyttä. Silti ei ole helppoa sanoa minne tällä kertaa antaa elämän viedä. No, ainakin jonnekin yliopistoon menen. Sen tiedän.
Ehkä annan asian hautua vähän aikaa ja mietin sitten taas. Todella ihanaa, että sain paikat.

Tuntuu toisaalta välillä myös että ihmiset haluaisivat päättää puolestani, toisaalta, ehkä he tietävät asian paremmin. Mutta sitä en näe nyt, vaan vasta ehkä vuosien päästä.
Ja voinhan mä olla vuoden päästä vaikka missä opiskelemassa. Vaikka ihan toisaalla ihan toisella alalla. :)

Yhteistyössä