Site navigation
Breadcrumb
2.2. En tyydy vähempään kuin muut
Kun pohdit hakemasi tehtävän palkkatasoa, käytä hyväksesi edellä esitettyjä tärkeitä lukuja! Palkkatoiveen esittämiseen vaikuttavat koulutuksesi, osaamisesi ja työkokemuksesi ohella myös työpaikan maantieteellinen sijainti, työtehtävien luonne sekä työnantajan sektori. Esimerkiksi valtion työtehtävissä palkka on yleensä ennalta määritelty työ- ja virkaehtosopimuksen palkkataulukon mukaan (ks. myös Kitkatta.net).
Uranus.fi -sivuilta löytyvän artikkelin mukaan hyviä lähteitä ovat myös ammattiliittojen palkkatutkimukset ja -suositukset, työehtosopimukset ja palkkatilastot. Mikäli samalla alalla työskentelee ystäviäsi, kannattaa heiltä kysyä mielipidettä palkkapyynnöstäsi. He ainakin tietävät, tavoitteletko liikaa vai oletko tyytymässä liian vähään.
Samassa artikkelissa neuvotaan miettimään tietty minimitaso, jolla olet valmis tekemään työtä. Jos olet vastavalmistunut, muista, että suunnilleen samalla palkalla pitäisi tulla toimeen myös muutaman vuoden kuluttua. Kannattaakin laskea budjetti, jossa huomioit asumiskulusi, opintolainan lyhennykset ja muut kiinteät menosi. Saat selvitettyä, kuinka paljon vähintään tarvitset toimeen tullaksesi. Mieti samalla se palkkataso, jota pidät oikeana oman alasi töistä, ja aseta toiveesi näiden kahden summan välille. Mikäli sinulla on jo alakohtaista työkokemusta ja olet vaihtamassa työpaikkaa, mieti etukäteen se alin mahdollinen palkka, jolla olet valmis vaihtamaan työpaikkaa.
Uranuksen artikkelissa kirjoitetaan myös liian suurista heitoista palkkatoiveessa. Liian iso heitto saattaa nimittäin aiheuttaa hakemuksesi hylkäämisen. Mieti yritystä, jonka palvelukseen olet hakeutumassa: onko kyseessä iso vai pieni yritys, kansainvälinen vai kotimainen? Isot, kansainväliset yritykset maksavat usein pienempää palkkaa, mutta toisaalta niillä on paremmat henkilöstöedut. Suuryrityksissä toisaalta käsitellään niin paljon hakemuksia ja hakijoita päivittäin, että isohkot palkkatoiveet eivät saa työnantajaa hätkähtämään, jos hakija on oikea. Pienessä yrityksessä liian suuri heitto palkkatoiveessa saattaa automaattisesti saada aikaan hakemuksesi päätymisen paikkaan ”mappi Ö”.
Miten palkkatoive sitten esitetään? Uranuksen artikkeli antaa hyviä perusvastauksia tähän kysymykseen. Mikäli yritys haluaa sinun esittävän palkkatoiveesi jo hakemusvaiheessa, ollaan hieman hankalassa tilanteessa, koska joudut ”neuvottelemaan” yksipuolisesti. Hyvä tapa tämän ongelman ratkaisemiseen voi olla esittää palkkatoive esimerkiksi ”2500 – 3000 euroa kuukaudessa tehtävän vaativuudesta ja vastuista riippuen”. Mikäli palkkatoivetta kysytään haastattelussa, on parempi olla varma ja jämäkkä vastauksenantaja, kuin ”heittää” kysymystä takaisin haastattelijalle (”Paljonko olette valmiit maksamaan?”). Myös haastattelussa voit esittää vaihteluvälin, ja mainita neuvotteluhalukkuudestasi. Minkä tahansa summan sitten ilmoitatkin, sitä käytetään neuvottelujen aloituksena. Suunta, johon todellinen palkka palkkatoiveeseesi verrattuna muuttuu, on todennäköisesti pienempään päin, joten palkkatoiveen esittämisessä kannattaa olla tarkkana! Palkkatoive kannattaa siis asettaa mieluummin hieman yläkanttiin, kuitenkin realismiin ja faktoihin perustuen.
TEK- Palkkasuosituksia ja tilastoja teekkareille sekä vastavalmistuneille diplomi-insinööreille.
UIL – Palkkasuosituksia ja tilastoja opiskelijoille sekä vastavalmistuneille insinööreille.