Site navigation

Breadcrumb

4.2. Perusfaktat

 

Yrittäjäksi aikovan valmiudet yrittäjyyteen, motivaatio ja liikeidea ovat yrityksen perustamisen tärkeimpiä lähtökohtia. Näistä liike- eli yritysidea on varmasti kaikkein merkitsevin yritystoiminnan menestymisen perusedellytys. Yritysidea on syy siihen, miksi yrittäjä haluaa perustaa yrityksensä. Idea voi olla joko tuote tai palvelu tai näiden yhdistelmä.

Tavallisesti yritysidea syntyy omasta erityisosaamisesta, eli siitä taidosta, jonka osaa parhaiten, jota haluaa tehdä ja jossa haluaa kehittyä edelleen. Idean syntyminen voi viedä vain hetken, mutta idean kehittämine vaatii paljon työtä. Yritysidea voi perustua esimerkiksi keksintöön, jolla voi olla mullistava ero verrattuna jo markkinoilla oleviin tuotteisiin tai palveluihin. On erittäin tärkeää, että yrittäjä itse uskoo ideaansa, jotta hän voi kehittää sitä edelleen ja perustella sen muille.

Yritysideaa kehittäessä on tärkeää kartoittaa, keitä ovat toimialan kilpailijat, löytyykö omalle tuotteelle tai palvelulle kysyntää ja mikä on tuotteen tai palvelun kohderyhmä ja missä se on. Myös yritysidean tulevaisuuden suunnittelu on tärkeää. Esimerkiksi, mikäli yritysideaan sisältyy uusi tuote tai keksintö, se kannattaa suojata patentilla, jotteivät kilpailijat käytä ideaa suoraan hyväkseen.

Alkukartoituksen ohella on hyvä perehtyä myös talous- ja verotusasioihin, lainsäädäntöön, mahdollisten yhteistyökumppaneiden etsimiseen, yritystoiminnan aloittamisen käytäntöihin, yleisimpiin ongelmatilanteisiin, yrittäjäjärjestöihin sekä saatavilla oleviin tukipalveluihin.

Lähteenä edellä on käytetty Kitkatta.net -tietopalvelun artikkelia yrittäjyydestä.

 

Tukea ja tietoa yrittäjäksi ryhtymisestä on tarjolla paljon. Tietoa yrittäjäksi ryhtymisestä tarjoavat mm. Työ- ja elinkeinokeskukset, työvoimatoimistot, kuntien elinkeinoasiamiehet, uusyrityskeskukset sekä Suomen Yrittäjät ry. Olemme koonneet alla olevaan laatikkoon linkit, joista kannattaa aloittaa, mikäli yrittäjyys kiinnostaa:

Aarresaari – Monipuolista tietoa yrittäjyydestä.

Työministeriö - Työvoimatoimisto tarjoaa yrittämisestä kiinnostuneelle ja yritystoimintaa aloittavalle koulutusta ja tukea.

 

Yhteistyössä