Site navigation
Breadcrumb
Kanavatapaaminen!!! :)
Meillä oli eilen kanavatapaaminen. Siksi oikeastaan jäikin väliin eilisen blogimerkinnän tekeminen, koska saavuin sen verran myöhään Helsingistä kotiin, että päiväys olisi ollut tämän päivän puolella.
Olen flunssan kourissa, mutta ainakaan vielä se ei ole saanut minusta vuoteen omaa.
Eilen tuli kierrettyä Helsinkiä tosiaan ihan kivasti. Kiersin musiikkiliikkeitä etsien yhtä syntikkaa ja kangaskauppoja etsien 25 cm pitkää kaksipäistä vetoketjua. Jos satut tietämään, missä sellaisia myydään, niin ilmoita ihmeessä. :)
Ostin sitten nappikuulokkeetkin, kun minulla on ollut eräältä henkilöltä sellaiset lainassa omieni mennessä rikki, mutta äiti kehoitti ostamaan kokonaan uudet, joten tein niin.
Ostin myös joululahjoja pikkusiskolleni kun satuin löytämään edullisesti ihania paitoja. Sen lisäksi ostin itselleni aivan ihanan korsetin!!! Voi se on niin kovin ihana. Odotan vain kun voin laittaa sen taas päälleni. ;)
Meillä oli tosiaan se kanavatapaaminen. Muut olivat teekkareita tai muita yliopisto-opiskelijoita. Hengasimme ja pelasimme Aliasta. Se oli erittäin kivaa. (Etenkin, kun joukkueeni voitti...) :P
Mutta niin päivä kului erittäin nopeasti. Lähdin 9.20 Helsinkiin, joten olin siellä vasta 11 aikohin. Ja takaisin lähdin 21.45 linja-autolla joten pitkä päivä. Ja tuli syötyäkin vähän huonosti, vain puolikas tomaatti ja kaksi hampurilaista. Tiedän, että ei kovin terveellistä, mutta niin. :)
Pääsin onneksi erään tuttavani kyydissä illalla Kampin asemalle, joten ei tarvinnut mennä bussilla ja jännittää kerkeänkö toiseen bussiin, joka vie minut kotiin.
Mutta nyt jälleen öitä! :)