Site navigation

Breadcrumb

19.04.2007

Kevät alkaa lähestyä loppua ja vappuun on enää reilu viikko. Teekkareilla vapun vietto alkaa kyllä jo ensi torstaina kirkkovenesouduilla, mutta saa nähdä, miten aktiivisesti jaksan vielä osallistua vapun rientoihin...

Tällä viikolla maanantaina oli pitkä päivä luentoja; 10-18. Tiistaina ehdin olla kaksi tuntia luennoilla, kun minut soitettiin töihin. Yliopiston siistaus-pilotlaitteisolla oli vähän pulaa työntekijöistä, joten menin sinne auttamaan näytteidenotossa. Luentoja minulta ei mennyt paljoa ohi ja onneksi yliopistossa on myös akateeminen vapaus ja kurssimateriaaleja on helppo lukea myös kotona. Oli mukava taas vaihteeksi olla töissä ja oikeasti tehdä jotain, kun nyt on istunut aika paljon luennoilla... Tällä kertaa kyseessä oli vain kahden päivän koeajo, joten olin töissä tiistain ja keskiviikon. Siistaus-pilotlaitteistolla valmistetaan siis kierrätetyistä papereista uutta massaa. Tarkoituksena olisi tietenkin saada mahdollisimman puhdasta ja vaaleaa massaa.

Tänä aamuna kävimme katalyytit ympäristöteknologiana -kurssilta vierailulla Ecocatilla. Ecocat valmistaa mm. autojen katalysaattoreita. Vierailu oli erittäin mielenkiintoinen ja opin myös paljon uutta, koska katalyytit eivät ole minulle vielä niin tuttuja.

Aloittelimme tänään myös labra-parini kanssa kuivaus työstä labraselkkaria. Saimme sen aika hyvin alkuun, joten huomenna ei tarvitsi kuin viimeistellä se. Muuta minulla ei sitten huomenna olekaan.

Kävin päivällä yliopistolla skannaamassa muutaman kuvan Sellu- ja paperitekniikan tutkimusseminaarin referaattia varten. Sain juuri tehtyä kaikki korjaukset valmiiksi ja palautin työn. Nyt pitäisi tehdä siitä PowerPoint esitys, koska ensi viikon tiistaina kurssista on seminaaripäivä, jolloin kaikki esittelevät omat työnsä. Ensi viikosta onkin tulossa aika tiukka, kun pitäisi saada tehtyä kaikki harjoitustyöt ja tehtävät, tiistaina ja keskiviikkona on esitelmä ja perjantaina olisi tentti. "Onneksi" viikonlopuksi on luvattu räntäsadetta, niin on hyvää aikaa tehdä harjoitustehtäviä. :D

Yhteistyössä