Site navigation

Breadcrumb

Ysiluokkalaisten tyttöjen vierailu TKK:lla

Osio:
Opiskelijaksi

Näin Nöykkiön koulun 9.luokkalaiset tytöt kuvailevat päiväänsä TKK:lla:

 

 

 

Tarpeeksi

Kundivaltainen

Kouluksi

 

Torstaina 6.3 koulumme painotettujen luokkien tytöt pääsivät tutustumaan Otaniemen Teknilliseen korkeakouluun, TKK: hon. Naisten päivän kunniaksi saimme seuraamme miesteekkarin, joka kertoi meille TKK:ssa opiskelemisesta ja teekkareiden elämästä.

Luento oli antoisa ja saimme siitä kaikki jotain irti. Tämän jälkeen lähdimme tallustamaan lumipyryssä mikrobiologin oppeihin, joka kertoi meille omasta alastaan. Tältä naiselta opimme käsien pesun tärkeyden, mutta myös sen, että on parempi jättää kädet pesemättä kuin pestä ne kuivaamatta.

Päivän aikana opimme senkin, että opiskelu kannattaa, sillä Dipolin opiskelijaruokala oli ruokapaikka parhaimmillaan (halpa ja maukasta ruokaa!).

Ruoan jälkeen alkoi sitten se virallinen naisten päivän tapahtuma. Pääsimme mm. kuulemaan kaksi luentoa: Rohkeutta ammatinvalintaan, jossa kaksi teekkarityttöä, sekä yksi entinen, kertoivat meille omista opintovalinnoistaan. Toisella luennolla meille kertoi TKK:lla opiskellut nainen omasta ammatistaan ABB:lla. Häneltä myös opimme, ettei ole huono asia työskennellä miesvaltaisella alalla.

Luentojen lisäksi kiertelimme erilaisissa pisteissä, tutustumassa eri tekniikan alan yrityksiin. Täytimme myös paljon tietokilpailulomakkeita, mutta summanmutikassa veikkaamisen sijaan meille yleensä kerrottiin oikeat vastaukset ja samalla opimme myös sen, kuinka nopeasti pieni sähkömoottori pyörii (14 000 kierrosta/minuutti).

Näissä pisteissä kulutimme loppuajan, kunnes lopulta kävelimme taskut täynnä karkkia ulos TKK:n päärakennuksesta ja kuka tietää, ei ehkä viimeistä kertaa tässä elämässä!

 

 

 

 

Yhteistyössä