Site navigation
Breadcrumb
Tytöt ja teknologia -päivä
Näin yhdeksäsluokkalainen Johanna Pohjois-Tapiolan koulusta kuvailee Tytöt ja teknologia -päivän antia:
Pohjois-Tapiolan yhdeksäsluokkalaiset tytöt tutustuivat teknologiaan 28. helmikuuta muun muassa vierailemalla TKK:ssa. Olin siellä muiden joukossa, ja ainakin minulle jäi päivästä paljon käteen.
Retki alkoi, kun tilausbussi haki meidät ja vei TKK:lle. Kävimme istumaan nettikahvilaan, missä alkusanat lausui Piia Simpanen ja minkä jälkeen Emmi Rautkylä esitelmöi valaistustekniikasta tietokonetta apuna käyttäen. Puheenvuoro annettiin vuorostaan Hennalle, joka kertoi omista kokemuksistaan ja vastaili yhdeksäsluokkalaisten kysymyksiin. Hetken aikaa odottelimme ja keskustelimme kaverin kanssa mahdollisista ajatuksista, joita jo oli tullut.
Sitten meidät jaettiin kahdeksi porukaksi, ja meille esiteltiin TKK:ta.
Olin ryhmä kakkosessa, ja ensimmäisenä meillä oli oppaana Ari Haavisto. Hän kertoi sähkömekaniikasta, ja vaikka se aluksi kuulosti hiukan tylsältä, osoittautui se sitten todella mielenkiintoiseksi. Meille näytettiin TKK:laisten rakentama UFO, ja esitelmöitiin muuntajasta, sen käyttötarkoituksista ja vaaroista.
Ennen kuin huomasimmekaan, oli jo Saara Hyrkön vuoro ohjata meitä kohti kiltahuonetta. Kiltahuoneessa istuuduimme sohville ja kuuntelimme kertomusta kiltahuoneen historiasta, ja TKK:laisten etuoikeuksista.
Vaikka esitelmä oli kiinnostava, olivat kaikki iloisia päästessään syömään. Ruokana oli perinteistä hernekeittoa ja jälkiruokana pannukakkua. Söimme avarassa ja valoisassa Nettikahvilassa, ja pohdimme asioita kavereiden kanssa. Bussi tuli hakemaan, ja lähdimme edelleen kahdessa porukassa vierailemaan kahdessa eri yrityksessä.
Olen varma, että moni tytöistä harkitsee teknologia-ammattia uudelleen tämän kokemuksen jälkeen. Se oli loistavasti toteutettu, ja mielenkiintoinen alusta loppuun saakka!
Kiva kuulla Johanna, että viihdyitte vierailulla!
-Piia