Site navigation

Breadcrumb

Tekninen ja kaupallinen osaaminen veivät haastaviin kansainvälisiin tehtäviin

 

SPEKSIT

Nimi: Virpi

Oppilaitos: Oulun yliopisto, teknillinen tiedekunta, taloustieteiden tiedekunta

Koulutusohjelma: Prosessitekniikka, markkinointi

Valmistumisvuosi: DI 2002, KTM 2006

Työpaikka: Kemira GrowHow Oyj., pääkonttori, Helsinki

**********************************************************************************

Koulussa olin kiinnostunut oikeastaan kaikista opetukseen kuuluvista luonnontieteen aloista. Lapsuuden toiveammattini oli eläinlääkäri, mutta lukioon mennessä mieli oli jo muuttunut. Oli selvää, että suuntaan yliopistoon opiskelemaan, mutta tulevien opintojen ala ei vielä tuoreena ylioppilaanakaan erityisesti kirkastunut.

Lähdin aluksi Oulun yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa syksyllä 1996. Oulu osoittautui oikein mukavaksi ja viihtyisäksi paikkakunnaksi. Yliopistossa ihastuin erityisesti siihen, että saman katon alla opiskelivat sulassa sovussa niin luonnontieteilijät, humanistit kuin teekkaritkin. Ensimmäisen opiskelusyksyn aikana tutustuin muiden alojen opiskelijoihin ja selasin ahkerasti eri tiedekuntien opinto-oppaita. Kevääseen mennessä prosessitekniikka alkoi vetää puoleensa mielenkiintoisen kurssitarjonnan, monipuolisten uramahdollisuuksien ja hyvän työtilanteen ansiosta.
 
http://dinanet.fi/files/virpi.jpg
Luonnontieteet insinöörin työkaluina
 
Aloitin prosessitekniikan opinnot syksyllä 1997 ja olen ollut oikein tyytyväinen valintaani. Ensimmäisinä vuosina opiskeltiin paljon matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Nämä luonnontieteet ovat insinöörin työkaluja, joita kaikki tekniikka jossain muodossa soveltaa. Myöhemmässä vaiheessa opintoihin kuului mm. kemiantekniikkaa, paperinvalmistusta, metallurgiaa ja säätötekniikkaa. Loppuvaiheen opinnoissa oli mahdollista perehtyä syvällisemmin itseä kiinnostaviin aloihin. Omiin syventäviin opintoihini valitsin pääasiassa paperinvalmistukseen ja kemialliseen prosessitekniikkaan liittyviä kursseja.
 
Prosessitekniikan koulutusohjelma antoi perusvalmiudet työskennellä oikeastaan lähes millä tahansa teollisuuden alalla. Suurin osa kursseista oli melko teoreettisia, mutta kuka tahansa yliopisto-opintoihin motivoitunut ja pienellä matemaattisella lahjakkuudella varustettu henkilö selviytyy niistä mainiosti. Opiskelutahti oli melko vapaa. Pakollisia läsnäoloja oli kohtuullisen vähän, ja kurssien suoritusaikatauluun pystyi itse vaikuttamaan.
 
Opiskeluaikaisista kontakteista on ollut hyötyä
 
Vapaa-aikaan liittyvä teekkarielämä oli vilkasta. Tapahtumia, juhlia ja excursioita eli vierailuita yrityksiin ja muihin yliopistoihin oli vähintäänkin riittävästi.
 
Suurin osa opiskelukavereista oli miehiä, mutta sukupuolesta riippumatta kaikkien kanssa oltiin kavereita tasapuolisesti. Ystävyyssuhteita ylläpidetään aktiivisesti vielä nykyäänkin, vaikka ihmiset ovat muuttaneet työn perässä eri puolille Suomea. Opiskeluaikana muodostuneesta kontaktiverkostosta on ollut hyötyä myös ammatillisessa mielessä. Opiskeluaikana olin kesätöissä joka vuosi toukokuusta syyskuuhun. Kaksi ensimmäistä kesää työskentelin nykyisen työnantajani omistamalla fosforihappotehtaalla Siilinjärvellä. Seuraavat kesät olin paperitehtailla: ensin UPM-Kymmenellä Kajaanissa ja sitten Stora Ensolla Oulussa. Diplomityöni tein yliopistolla ja sen aiheena olivat pakokaasukatalyytit.
 
Tutkijasta markkina-analyytikoksi
 
Valmistuin prosessitekniikan diplomi-insinööriksi keväällä 2002. Mielessä oli lopputyön aikana alkanut itää mahdollisuus jatko-opinnoista. Vuoden 2003 alussa sainkin tutkijakoulupaikan eli väitöskirjatyöhön tarkoitetun nelivuotisen rahoituksen opetusministeriöltä. Samaan aikaan alkoi pakokaasukatalyytteihin liittyvä projekti yhteistyössä Ecocat Oy:n, Teknillisen korkeakoulun ja Tampereen teknillisen yliopiston kanssa. Tutkimustyö yliopistolla oli haastavaa mutta samalla hyvin mielenkiintoista. Työ vaihteli ruuvimeisseli kädessä koelaitteiston parissa puuhailusta tietokoneella tehtävään teoreettiseen laskentaan, datan käsittelyyn ja raportointiin. Osan projektiin liittyvistä kokeista tein neljän kuukauden mittaisella tutkijavierailulla Australiassa, The University of New South Wales'ssa. Australian-vierailun lisäksi erityisen antoisia olivat matkat ulkomaisiin konferensseihin, joissa työn tuloksia esiteltiin muille tutkijoille ja teollisuuden edustajille.
 
Tutkijakoulun ja projektin päättyminen vuoden 2006 lopussa oli minulle luonteva hetki siirtyä yliopistolta teollisuuteen. Työn ohessa olin opiskellut taloustieteitä ja valmistunut kauppatieteiden maisteriksi keväällä 2006. Niinpä tavoitteenani oli löytää työpaikka, jossa voisin yhdistää teknisen ja kaupallisen osaamisen. Huomasin pian, että minua kiinnostavista paikoista ei juuri ilmoiteltu lehtien palstoilla. Paras vaihtoehto oli siten suora yhteydenotto yrityksiin, joista olin kiinnostunut. Sitä kautta avautui mahdollisuus päästä työpaikkahaastatteluihin, ja suhteellisen lyhyen etsinnän jälkeen löytyikin sopiva pesti.
 
Työpaikkani on Kemira GrowHow Oyj:n pääkonttorissa Helsingissä, ja työnimikkeeni on markkina-analyytikko. Tehtäviini kuuluu yhtiön valmistamien prosessikemikaalien markkinoihin liittyvän tiedon kerääminen, analysoiminen ja raportointi. Tavoitteena on muun muassa tuottaa tietoa strategisen päätöksenteon tueksi. Lisäksi olen mukana projektitiimissä, joka etsii ja kehittää uusia sovelluskohteita yhtiön valmistamille prosessikemikaaleille.
 
Sosiaaliset taidot ovat tärkeitä
 
Työssäni vaaditaan laajaa tietämystä prosessitekniikasta. Lisäksi on pystyttävä käsittelemään suurta määrää tietoa, josta on löydettävä ja raportoiva olennaiset asiat lyhyessä ajassa. Hyvä suullinen ja kirjallinen kielitaito on ehdoton edellytys, sillä työ on hyvin kansainvälistä ja lähes kaikki kanssakäyminen tapahtuu englanniksi. Myös vuorovaikutus- ja esiintymistaito ovat tärkeitä. Taloon tullessani minulle tehtiin perehdyttämisohjelma, johon kuului yhteistyöhenkilöihin ja yhtiön muihin toimipaikkoihin tutustuminen ja tiettyihin koulutuksiin osallistuminen.
 
Työpaikkoja löytyy suhteellisen mukavasti
 
Työhöni liittyy jatkuvaa kouluttautumista ja uuden tiedon omaksumista. Oman kokemukseni mukaan teknilliseltä alalta löytyy työpaikkoja melko hyvin. Työnhakija ei kuitenkaan voi olla kovin paikkakuntariippuvainen, sillä uuden työn perässä on oltava tarvittaessa valmis muuttamaan. Palkkaus riippuu alasta, työtehtävään liittyvän vastuun määrästä ja työpaikan sijainnista.
 
Mielestäni sukupuolella ei ole ollut merkitystä työhönotossa eikä työtehtävissä. Tasa-arvo on toteutunut yhtiössämme melko hyvin myös uralla etenemisessä. Työpaikallani on useita naisia päällikkötason tehtävissä. Johtaja-asemassa toimipisteessämme on tällä hetkellä kaksi naista.
 
-Virpi

Yhteistyössä