Site navigation

Breadcrumb

26.04.2007 Loppu lähenee!

Loppu todellakin lähenee! Tämä viikko on oikeastaan ollut viimeinen täysi viikko. Ensi viikolla on vielä muutama luento ja toukokuussa on vielä pari tenttiä. Tällä viikolla maanantaina olisi ollut pitkä päivä, mutta synttäreideni kunniaksi tulin vähän aikasemmin kotiin ja poikaystävä olikin tehnyt mukavan synttäriyllätyksen: ilmapalloja, serpentiiniä, ruusuja ja kaiken kruunasi berliininmunkki, jossa oli yksi kynttilä (onneksi ei 23, niin kuin oikeasti olisi pitänyt...ei olisi pian munkki riittänyt :D ). Oli kyllä mukava yllätys raskaan päivän jälkeen.

Kauaa en synttäreitä kuitenkaan ehtinyt juhlia, koska täytyi valmistautua seuraavan päivän seminaariesitelmään. Jännitän edelleen hirveästi yleisön edessä esiintymistä ja siksi halusin harjoitella esitykseni kunnolla. Tiistaina sitten oli Sellu- ja paperitekniikan tutkimusseminaarin seminaaripäivä. Kurssista oli aikasemmin jokainen tehnyt artikkelireferaatit, jotka jokainen sitten esitteli. Päivä oli suunniteltu, kuten oikeatkin seminaarit; oli aikataulu, kaikki sai oman kansion päivän esityksistä ja saimme jopa kahdet kahvit! :) Esityskin meni hyvän valmistautumisen ansiosta kohtuullisen hyvin. Kun olin selvinnyt tästä esityksestä täytyi heti alkaa valmistautua seuraavaan esitykseen, joka oli jo seuraavana päivänä. Tämän esityksen valmistelu oli jäänyt vähän tiistain esityksen varjoon, mutta jostain ihmeestä sain energiaa ja sain tehtyä tiistai-iltana esityksen lisäksi myös tiivistelmän ja referaatin, vaikka referaatin olisi saanut palauttaa vasta seuraavalla viikolla. Esityskin meni ihan hyvin, vaikka olikin kurkkukipeänä. :(

Keskiviikkonakin olisi ollut kuuteen asti luentoja, mutta olo alkoi tuntua sen verran sairaalta, että tulin kolmen aikaan kotiin ja menin suihkun kautta päiväunille. Tänään olisi ollut kahdeksasta kahteen luentoja, mutta aamulla tuntui kurkku niin kipeältä, että päätin mennä käymään vain kymmeneltä MPT:n viimeisessä tuntitentissä. Koska olin edellisenä päivänä jättänyt juuri MPT:n harjoitukset väliin en tiedä osasinko laskea tentissä ollutta tehtävää oikein. Jokaiseen kysymykseen kuitenkin jotain vastasin, joten eiköhän se ihan hyvin mennyt. Lisäksi tänään vielä laskin MPT:n kotitehtäviä, joista saa lisäpisteitä. Korjasin myös kirjallisuustyöni, jos siitä lopultakin saisi nyt opintoviikot. :)

Huomenna olisi yksi luento ja olisi ollut myös tentti, mutta päätin siirtää sen myöhemmäksi, koska en ole ehtinyt lukemaan siihen yhtään. Sitten alkaisikin Vapun vietto! :) Sairaana tosin juhliminen taitaa jäädä vähän vähemmälle, ja kylmä ilmakaan ei houkuttele puistoihin ja torille... Mutta eiköhän sitä jotain pientä kivaa kuitenkin keksi, vaikka simaa ja munkkeja. :P Hyvää Vappua!!! :)

Yhteistyössä