Site navigation
Breadcrumb
Opiskelutarinat
Teknillisellä alalla opiskelevat naiset kertovat Sinulle oman tiensä tekniikkaan. Tutustu opiskelijoiden tarinoihin tarkemmin!
Katjaa kiinnostaa tekniikan ja lääketieteen yhdistäminen
"Haluaisin tulevaisuudessakin tehdä töitä, joissa voin yhdistää tekniikkaa terveysteknologiaan. Lääketiede kehittyy jatkuvasti, joten tarvitaan myös uusia teknisiä sovelluksia. Tekniikka on juuri sen takia mielenkiintoista, koska sen avulla voi tehdä monia asioita. Mielestäni kannattaa hakea opiskelemaan alalle, joka itseä kiinnostaa!..."
Piia haluaa tehdä ihmisläheistä työtä ja tuntea työnsä mielekkääksi
"Mielestäni tekniikkaa kannattaa opiskella, koska teknologia-ala antaa opiskelijalle monipuoliset mahdollisuudet suuntautua juuri itseä kiinnostavalle osa-alueelle. Ala on jatkuvasti kehittyvä ja kaipaa uusia näkökulmia sekä uutta osaamista. Eikä tarvitse olla supernero pärjätäkseen!..."
Tekniikan alan monipuoliset mahdollisuudet ja kansainvälisyys houkuttelivat opiskelemaan
"Lukion lopussa koin, että teknillinen ala sitoo tavallaan kaikki kiinnostuksenkohteeni yhteen. DI:lle luovuus ja hahmottamiskyky ovat tarpeellisia taitoja, joten eivät kuvaamataidon kurssitkaan hukkaan menneet. Myös kirjallisia dokumentteja on osattava tuottaa sekä omalla, että vieraalla kielellä. Pidän myös siitä, että luonnontieteitä käytetään teknillisellä puolella välineinä etsittäessä..."
Teknillinen ala houkutteli jo lukiossa
"Mielestäni tekniikan opiskelussa on monia hyviä puolia. Sinun ei todellakaan tarvitse olla kaikissa asioissa mikään nero. Tekniikan opiskelu antaa valmistuttuasi monia mahdollisuuksia hakeutua hyvinkin erilaisiin työtehtäviin. Diplomi-insinööri voi todellakin työskennellä melkein missä vain. Sinulla on tällä alalla mahdollisuus tehdä juuri sitä, mitä itse haluat ja tällä alalla voi soveltaa... ”
Voin hyödyntää matemaattista osaamistani ympäristön hyväksi
”Olen aina ollut kiinnostunut myös luonnosta ja ympäristönsuojelusta. Ehkä tämän vuoksi kiinnostuin ympäristötekniikasta. Mitä enemmän ympäristötekniikasta luin, sitä enemmän se alkoi minua kiinnostaa. Lopulta lähetin siirtohakemuksen Oulun yliopistoon ja pääsin sinne. Edessä oli siis muutto Ouluun.”
Elinikäinen opiskelu on palkitsevaa
”Työnantajat ovat kokemukseni mukaan kiinnostuneita siitä, mitä aineita opiskelen, jopa kuka valvoo opinnäyteyötä. Työllistymiseen vaikuttaa eniten oma halua työllistyä. Kesätyötä ei välttämättä löydy, jos on hyvin kriittisesti suhtautuva. Yliopiston ohjaus- ja työelämäpalvelut sekä työhallinnon verkkosivut ovat tehokkaita työnhakukanavia. Työkaverini ovat olleet enimmäkseen miehiä.”